
VAUVAKUVAUS
Vastasyntyneestä puolivuotiaaseen
Vauva-aika on ihanaa, kiireistä, vaihtelevaa, täynnä uuden oppimista, uusia ilmeitä ja rakkautta. Ikuistetaan nämä hetket yhdessä.
Vastasyntyneen kuvaus kannattaa varata jo ennen laskettua aikaa, sillä kuvaus on suositeltavaa tehdä pienokaisen ollessa alle kahden viikon ikäinen. Tällöin vauva todennäköisimmin nukkuu syvempää unta ja kuvaukset sujuvat jouhevammin.
​
Kuvauksiin kannattaa varata 2-3 tuntia, sillä kuvauksissa mennään luonnollisesti täysin vauvan ehdoilla. Kuvia voidaan ottaa kotistudiossani Helsingissä, tai asiakkaan kotona, jolloin tuon pienen kotistudioni mukanani. Kuvia varten minulla on myös rekvisiittaa käytettävissä. Kysythän rohkeasti ja kerro myös omista toiveistasi!